Tammi 2014
Jos haluaa kokeilla Munroa, kannattaa aloittaa Liian paljononnea -kokoelmasta. Se on mustan humoristinen ja ihastuttava. Myös Julkisia salaisuuksia
-kirjan pikkukaupungin salaisuudet ja ihmiskohtalot hienovaraisine
käännekohtineen osuivat. Munron novellikokoelmista ehkä synkin on juuri Kallis
elämä. Samalla myös kiinnostavin, sillä neljä viimeistä novellia valottavat
kirjailijan omaa lapsuutta. Miten kirjailijasta tulee kirjailija? Munron
lapsuutta leimasivat vaikea äiti, joka halusi hienompaa elämää kuin heidän oli.
Samoin vilkas mielikuvitus ja kyky nähdä draama ihmisten kohtaamisissa ja arjen
oudoissa tapauksissa.
Alice Munro ei tuhlaa tilaa maalailulle. Kertomukset sukeltavat
päähenkilöidensä elämään pää edellä ja etenevät säästeliäästi ja varmasti kuin
jyrä kertoen oleellisen. Ja Munro näkee tuon oleellisen vivahteissa, joita muut
eivät näe, ja osoittaa ne lukijalle tarkalla psykologisella silmällä. Tarkkailija
tuntuu olevan humaani, mutta ei dramatisoi, ei alleviivaa, ei tuomitse. Kertomuksissa
on yleensä seesteisen pinnan alla terävä kärki ja käänne, joka yhtäkkiä vetäisee
maton lukijan jalkojen alta ja jättää haukkomaan henkeään.
Kuulostaako korkealentoiselta? Munroa on vaikea kuvata
toisin. Mainittakoon, että kertomukset ovat myös hyvin viihdyttäviä. 82-vuptias
Alice Munro on kertonut, että tämä on hänen viimeinen kirjansa. Neljässä
omaelämänkerrallisessa tekstissä hän kertoo sanovansa kaiken tärkeimmän koko
uransa varrelta.
Sain tämän joululahjaksi ja riensin lukemaan heti ne neljä viimeistä. Muu onkin jäänyt lukematta, kun tuli muuta väliin. Hyvä, että muistutit tästä. Munro on jäänyt minulle vieraaksi, kumma kyllä, vaikka pidän novelleista.
VastaaPoistaHienoa, että hän sai tämän vuoden Nobelin ja että lyhytproosa huomioitiin!
Harvemmin törmään hyviin novellisteihin, toinen kenestä pidän on Jhumpa Lahiri. Muita yhtä yhtä hyviä saa vinkata..!
VastaaPoista